sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Lisää kallioita ja jyrkänteitä







Koska parasta Vihdissä on luonto, ja parasta vuodessa on kevät, suunnattiin metsäretkelle tänäänkin. Kohteena oli suosikkiretkipaikka lapsuudesta, Rokokallio. Seuraavalla kerralla pitää ottaa mukaan ainakin eväät ja tulostaa (tai hankkia muuten) matkaan kunnollinen kartta, niin uskaltaa kulkea vähän laajemmallakin alueella. Tarkemman ympäristöön tutustumisen lisäksi pitää tutustua paremmin Rokokallion jyrkänteeseen ja luoliin.

Polku jossain Rokokallion lähellä.
Paikoin polku oli turhan märkä pelkillä maastolenkkareilla/suunnistustossuilla kuljettavaksi, mutta parhaimmillaan poluilla kulkevat purot olivat erityisen kauniita.
Polku ja vihtiläistä sekametsää.
Penikkalammit, tai isompi niistä, osui matkan varrelle.
Korkea kalliorinne lähellä Penikkalampia. Puolivälissä on tasanne, joka pitää käydä tarkistamassa seuraavalla kerralla, kun on sen verran leveä, että uskaltanee kulkea.

Tämä kuva onkin jo Rokokallion päältä, vaikkei korkeimmalta kohdalta olekaan.
Kallion laella on myös kelo, joka tönötti paikallaan jo silloin, kun olin lapsi.
Vaikka Rokokallion päällä onkin hienoa, on alhaalla vielä hienompaa. Seuraavalla kerralla pitänee ottaa taskulamppu mukaan, jotta voi kurkkia kallion koloihin ja luoliin.
Ilmeestä voinee päätellä, että tykkään.
Ison lohkareen alla näkyi monia pieniä, pyöristyneitä kiviä...
... joiden joukkoon päätin itsekin soluttautua.
Kivinen polku. Näitä olisi riittänyt kuljettavaksi paljon pidemmäksikin ajaksi.
Vähän kauempana kalliojyrkänteestä näkyy lisää pyöristyneitä kiviä, tällä kertaa sammalten, ei suurten lohkareiden peitossa.
Rapautuvaa jyrkännettä. Tuolta niitä isojakin lohkareita on alas vierinyt.
Sanikkaisia ja kosteaa sammalta kiven pinnalla. Vaikka märkä luonto näyttikin kauniilta, välillä sen tuoma liukkaus pelotti, vaikkei kovin korkealla tullutkaan kiipeiltyä.
Kivien ja lohkareiden väliin muodostuu eri kokoisia koloja, rakoja ja luolia, joiden  tutkimiseen ei millään riittänyt aika tällä kerralla. Ja koska jotain kiinnostaa kuitenkin, on Rokokalliolla myös kiipeiltäviä kiviä.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Kevätpäivitys

Jos kirjottaa blogia yhtä usein kuin minä, olis ehkä syytä kertoa mitä kuuluu, mutta aattelin silti kirjoittaa vappuretkestä Pääkslahteen. Koska olen osa-aikaisesti sijoittuneena Vihtiin töiden (harmi vaan, ettei oman alan hommien) takia, oli retkeily parasta mahdollista vapputekemistä. Ehkä niistä kuulumisistakin kirjoitan joku kerta, vaikka mahdollisista lukijoista kaikki taitaa niistä olla jo perillä. Pääkslahdesta voi lukea lisää esimerkiksi täältä.

Pääkslahden luontopolkua parkkipaikalta lähdettäessä.
Hiidenkirnu-selfie. Takana oleva Hiidenkirnu on noin 60 senttiä leveä ja kolmisen metriä syvä.
Pääkslahdessa on ehkä parasta, kaiken geologisen jälkeen, että maasto on tosi vaihtelevaa. Polkua on eri levysiä, korkeuserojakin löytyy, ja välillä maa on kosteaa ja pehmeää, välillä puhdasta kalliota.
Niitä korkeuseroja ja silokalliota.
Ensimmäisissä koivuissa näkyi jo hiirenkorvia, ei mene enää kauaa, että on ihan vihreää.
Lisää jääkauden jälkiä: kivinen aalto, jäätikkojoen kouru
Aaltoa toisesta suunnasta.
Jostakin kohtaa matkalta kirnulta Laukkakalliolle, sammaleen peittämää kivikkoa, polun varrelta.
Kevät on edennyt myös maan tasalla. Ojanpientareella kasvoi leskenlentiä ja valkovuokkoja.
Seuraavana kohteena oli Laukkakallio, josta on hienot näkymät Hiidenvedelle. Näkymää enemmän taidan kuitenkin pitää itse jyrkänteestä.
Västäräkistä vähäsen, Laukkakalliolla oli tämäkin vieras.
Laukkakallion jyrkännettä, alhaalla Hiidenvesi ja pudotusta ihan riittävästi. Tässä kuvassa ei sitä näy, mutta rinteen alareunassa on muutamia mökkejä. Kelpaisi minullekin.
Reissun lopuksi käytiin Puumannin laavulla paistamassa makkaraa. Koivikkoa pitää tulla katsomaan uudestaan, kun koivujen lehdet ovat vielä hieman kasvaneet.
Laavurannassa kukki ainakin käenrieskoja...
...ja käenkaalia, eli ketunleipiä. Ketunleivän kukka on sinivuokon lisäksi mun suosikkejani. Ai miten niin tykkään keväästä?
Kääpiä koivun rungolla pikkumatkan päässä laavuilta. Osa on tainnut kasvaa puun ollessa vielä pystyasennossa.
Bomanin perhe, jonka mukaan Puumannin alue on saanut nimensä. Perheestä voi lukea lisää tämän postauksen alusta löytyvästä linkistä, samoin kuin muistakin Pääkslahden kohteista.
Rakennuksen jäänteitä Bomanin villiintyneestä pihapiiristä.
Geologibonuksena: Puumannin / Pääkslahden siirtolohkare, joka äkkiseltään näyttää suht pieneltä ja tylsältä.
Lähempää kivi on paljon kiinnostavampi. Siirtolohkare on koostuu tiilimäisesti lohkeilevasta hienojakoiesta graniitista ja rapakivestä.
Lohkareen pienemmästä kaverista rapakivi erottuu vähemmän jäkälän ja sammaleen alta selkeämmin. Varpaan kärjet mittakaavana.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kävelyllä

Lauantaina, kun ilmat oli vihdoin vähän lämmenneet, lähdin parin kilometrin kävelylle kovettamaan jalkapohjia kesää varten. Kesällä ois kiva jos ei pieni tassuttelu ilman kenkiä ihan heti alkais jalkapohjiin sattua. Lauantaina vielä sanoin, etten ikinä enää tahdo vapaaehtosesti sateessa ulkoilla, koska viime syksynä joutui pakosti sateessa työskentelemään, ja sateessa kastuu ja sade on inhaa. 

Jostain syystä muutin mieleni yön aikana. Sunnuntaina satoi, ilma oli raikas ja kaunis, ei ollut liian kylmä ja kaapista löytyi veden kestäviä vaatteita. Lähdin sitten (kengät jalassa) pienelle kävelylle Radiomäelle, josta jatkoin vielä Mytäjärvelle, koska Mytäjärvi on sateella kaunis. Maanantaina kävin vielä muutaman kilometrin kävelyllä Salpausselillä, koska hävetti, etten Häränsilmän suppalampea ollut vielä nähnyt (suunnitelmissa siellä käyti oli ollut vuoden). Pokkari oli mukana joka reissulla, joten tässä muutamia kuvia kävelyreittieni varrelta.

 Tornatorin aluetta lauantaina. Viime vuonna rakennustyömään paikalla taisi olla vanha parkkipaikka, nyt siihen taitaa ilmaantua taloja.
Tornatorin takainen junarata, radan toisella puolella Sopenkorpea. Tämä on ensimmäisiä paikkoja Lahdessa, missä viime vuonna kävin.
 Tämä kuva otettu Radiomäeltä Asemantaustan ja Kullankukkulan suuntaan. Satoi juuri sopivasti.

Sadeselfie Radiomäeltä. Päällä muuten on kirpparilta 10 eurolla hankittu Haglöfsin goretex-takki (äitille kiitos sen löytämisestä). 
Radiomäen laella on tasaista, se on muinaisen deltan pintaa. Oikeassa kulmassa pilkistää läntisempi Radiomäen mastoista.
Radiomastoselfie, pitäähän tässä blogissa sellaienn olla.
Mytäjärvi-panorama, otettu lammen pohjoisrannalta. Kuva kattaa noin 180 astetta, joten suoristettuna se saa lammen näyttämään todellista suuremmallta. Mytäjärvi on mun suosikkipaikkojani Lahdessa. 
Tämä kevät on näyttänyt syksyltä. Kuva on otettu Helsingintien sillalta länteen. Lähempi rakennus kuuluu Mytäjäisten varikkoalueeseen, kauempana näkyy Oulaisen myllyn viljasiilot. 

Vähän keväisempi kuva Länsiharjunkujalta kohti Kullankukkulaa.
Maantantai-iltana ei satanut, mutta ilma oli vielä harmaa. Suurmäen juurelta oli hyvä aloittaa pieni kävelyretki. Pienenä haaveilin mäkihypystä, nykyisin nuo tuolihissitkin on mun makuuni liian korkealla. 
Häränsilmän suppalampi Salpauselällä, se syypää kävelyretkelle, ja juuri niin hieno, kun olin toivonut. 
Häränsilmältä oli opastus kilometrin mittaseille Hiljaisuuden polulle, jonka kävin kiertämässä. Ihan tarkkaan en muista, onko tämä kuva otettu polun varrelta, vai vain samalta suunnalta. Puiden välistä näkyy Lahden satamaan. 

Tänään kävin ostamassa sopivat kengät, ja hyttysmyrkkyä, kesksutan retkeilykaupan loppuunmyynnistä, joten reissuja pitää tehdä jatkossakin. Muutamia houkuttelevia paikkoja oon jo kattonu, ja näitä tuttuja pitää kiertää uudestaan kun kevät ja kesä etenee. Ehkä joku kerta otan mukaan järkkärin pokkarin sijaan, ja kuvista tulee vähän parempi laatuisia. 

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Blogin nimestä ja ulkoasusta

"Huomio, Yleisradio, Lahti, Suomi!" aloitti Yleisradio paikalliset radiolähetyksensä Lahden yleisradioasemalta tasan 86 vuotta sitten. Radiolähetyksiä varten oli nykyiselle Radiomäelle pystytetty kaksi 150 metriä korkeaa radiomastoa, jotka ovat nykyisinkin, radiotoiminnan jo paikalla loputtua, merkittäviä maamerkkejä Lahdessa. Lahdesta tuli tunnettu radiokaupunki. Tämä on blogi saikin nimensä juuri Lahden vuoksi. 

 
Radiomastot selän takana, eteläinen kaupunki edessä

Ennen tänne muuttoa, olin pitänyt mäkihyppytorneja kaupungin merkittävimpinä maamerkkeinä, mutta muutinkin radiomastojen naapuriin. Ne ovat minulle ne tärkeimmän tunnuspiirteet, ne jos näkee, tietää, että löytää kotiin. Oleellista on myös mastojen ja koko kaupungin sijainti. Radiomastot, ja ne hyppytornitkin, sijaitsevat Salpausselän reunamuodostumalla. En usko, että voi rakastaa maaperägeologiaa ilman, että rakastaisi reunamuodostumia. Silloin kun kirjoitan, haluan, että Lahdella on paikkansa kirjoituksissani. 

Kullankukkulalla
Blogin ulkoasussa tärkeimpiä asioita ovat luettavuus ja se, että minä itse pidän siitä. Koska blogin nimi liittyy Lahteen, halusin myös taustan, joka on kaupungissa kuvattu. Radiomastot olisivat olleet turhan ilmeiset, rapistunut betoniaita, pensaat ja alkava kesä sopivat paljon paremmin. Kuva on otettu Kullankukkulalta, viime vuoden toukokuun puolivälissä. Luettavuuden ja edes pienen seesteisyyden saamiseksi muokkasin kuvasta hieman rauhallisemman, jottei se veisi huomiota koko blogilta. Bannerikuvaan sain ujutettua hieman harrastuksia (ja suosikkihousuni ja tossuni). Harrastuksista mulle kelpaa vieläkin kaikki, mutta tuo kuva oli banneriksi juuri sopiva. Siinäkin, ehkä vähemmän yllättäin, on kevät. 

Tapiiri t-paidassa patsaan sylissä.
Yksi asia ei sentään ole muuttunut blogissa sen historian aikana. Tapiirina olen pysynyt, ja taidan pysyä myös jatkossa.